Salibandy Club Lätty - Tampere
Uutiset

Pelaajat

Ottelut

Pistepörssit

Sarjataulukot

Linkit

SC Lätty ry

Lättybook


Seuraavat ottelut


Vierailijat


Treenit ti klo 19 kaukajärvi 4





Uutiset

24.10.2012 Ennakko Luopioinen 27.10.2012
Palataan hetkeksi edelliseen luopioisten vierailuun. Lauantaina sitten nähdään onko mitään muuttunut neljän vuoden takaisesta!

Luopionen 4.10.2008

Matka maaseudulle virkistää aina. Tulipahan sitten sellainenkin pukeutumistila koettua että oksat pois. Edes legendaarinen Bandy-Sulkis Keravalla ei pystynyt nokittamaan Rego-Areenan oloja.
Mutta eipähän tuo vaatteiden vaihtoa haitannut vaikka huteralla penkillä sukkia jalkaan saikin varovasti kiskoa. Lujavalkku Pastori Nurmi (joka muuten keskustelupalstalla rekkaa itsensä "miehekkäällä" ja omaperäisellä tunnuksella #69) oli telonut itseään valtion puolustushallintoon liittyvissä tehtävissä. Enempi tiedonsaanti asiasta olisi vaatinut sen että Pastori olisi joutunut tappamaan SV:n valtion salaisen tiedon hallussa pidosta. SV veikkaa että käsi kuitenkin on telottu jossain virkkuu hommissa, jossa nurinpäin-oikeinpäin-nurinpäin-oikeinpäin sarjaa toistaessa Pastorin ajatus on kadonnut ja kahden peräkkäisen oikeinpäin tehdyn virkkauksen ansiosta virkkuukoukku olisi uponnut kämmenselkään

Lättyläisiä oli muhkeasta rosterista huolimatta paikalla vain 9+2. Kaippa niillä poissaolijoilla oli hyvä syy skipata pelit.

Avauspelissä vastaantuli pataan ottamiseen viime kaudella tottunut EPA.
Kukkupallopelissä Lätty hävisi 100-0 ja pelissä vain 4-2. Kukkupallo sikäli että ei lähdetty niitä heittelemään, olisi varmaan kannattanut.
Lopussa kavennussaumat meni kahteen jäähyyn, joista ainakin ensimmäinen taisi tulla huudosta. Muutenkin EPAlaisten syy oli jatkuvalla jimcareyllä kun vähänkin kovemmin väännettiin. Mutta pojat teki enemmän maaleja ja saivat pinnat.

Tunnin huilin jälkeen vastaan tuli nousija Multiala. Lätty oli syönyt eväänsä tauolla, ja 1. erä kaverille murskaavasti 6-1. Tuntui että jokainen pallo pomppi liivillisille ja että jumalat olivat vahvasti ennakkoon heikomman puolella. Ja näin kyllä maar olikin.
No mitäs viiden maalin takamatkalta muuta kuin peliä auki, ja kiitos sen, muurahaispoppoo iski kaksinumeroiset lukemat. Itsekin saimme hikisesti puolenkymmentä maalia, mutta jääpä kuureissu näillä päästetyillä tekemättä. 6-11 ei jätä selittelyjä edes kuhmuiselle lattialle tai kylmille suihkuille hallilla. ai niin, eihän siellä ollut edes kylmää suihkua, paitsi meille ensimmäisessä erässä kentällä.

Kaksi peliä ja kaksi tappiota avauksessa ei tietenkään tyydytä. Potkuja ei manageri Nevalaiselle olla kuitenkaan vielä antamassa, antaa kaverin mennä nyt rauhassa naimisiin ja keskustellaan asiasta hanimuunin jälkeen.

Ja kun tappioita ropisi urakalla, ei pelaajista kiitetä ketään.
Tehomerkinnöissä uusi mies Blomqvist naputteli hätrickin Multialaa vastaan ja oli Lätyn parhaimpia hyökkääjiä.
Pistepörssin voittajakandi Kirsikkainen sai muutaman merkinnän ja lopussa 2+2+10 kun suu kävi käsiä rivakammin.

Nyt huilataan tovi, hakataan KrP 2:nen keskiviikkona ja sit taas Classic ti ja KrP to.
Seuraavan kerran valkopaidat matkustaa jykylään pelaamaan.
Näytä juttu ja kommentit (6)

01.10.2012 Ihan ok aloitus sarjaan kahdelle voitolla
Kauden avauspeli punakonetta vastaan oli lätyn myllytystä, mutta kuvaavaa olisi sanoa että se oli kouhotusta ja peittoja päin ampumista. Hyvää oli se että siitä saatiin ansaittu voitto väännettyä 6-3 lukemin. Koskinen napsi helpot kiinni. Jehkinen iski 2 maalia ja muut maalit iskivät Nevalainen 1+2, Ahosola, Koskela ja Turunen

Toiseen peliin tuli vastaan KooVee II jonka ennakoitiin olevan piirua verran terävämpi kuin avausvastustaja. Kooveen vitosen aikaan saatiin esimakua tulevasta kun Koskela iski 2 maalia ja lätty oli aloittamassa karkumatkaa 3-1 johdossa. Lättymylly vyöryi kohti kooveen maalia tasaiseen tahtiin ja kovinta jälkeä takoi siis Jussi Koskela 3+1. Muut maalaajat Tuononen 2+2, Hiukka 2+2, Korppi 2+1 ja maalit mieheen Vuolalle ja Lammiselle. Helpot kiinni otti Liikanen.
Hyvältä näyttää, kun tähän saadaan vielä Heikit kehiin. Asikainen muistaa merkitä pelit kalenteriinsa ja Sanelma tekee paluun telakalta, niin siitä on hyvä ponnistaa kohti 13.10 turnausta jolloin vastaan tulee Härmä ja Laaka.

-PN

Näytä juttu ja kommentit (2)

23.08.2012 Rosteri kaudelle 2012-2013
Tällä rosterilla lähetään tulevaan kauteen.
Näytä juttu ja kommentit (0)

09.07.2012 Lätty nostaa jalkaa (toista) haudasta
Viime talven surkea loppukausi on alkanut kääntyä orastavaksi nousuksi!?

Pelit alkoivat sujua spiralin avoimen sarjan päästyä vauhtiin. Lätyn paidassa peliä dominoivat uudet jätkät Lasse Turunen, Joni Korppi ja Juha Kaivo-oja. Jätkät ovat tuoneet lättyyn uutta draivia ja tekevät sitä myös ensi kaudella kolmosessa!

Tiistaihöntsissä on aivan toisenlaista sähinää kun saatiin Warriorista treenivastus vuorolle.

Viime kauden joukkueesta on jatkamassa 9-10 jätkää niin tässähän voi alkaa odottamaan tulevaa kautta mielenkiinnolla.

Näytä juttu ja kommentit (4)

17.03.2012 Kausi kahdeksannen kerran paketissa
Kauden viimeisessä turnauksessa peleillä ei sinällään ollut juurikaan panosta koska lätyn sijoitus oli sinetöity jo aikaisemmin sijoille 4-6. Lättyjä oli paikalla kentällinen ja yksi huru-ukko. Isot kiitokset teille että saatiin kausi paketoitua kunnialla!

Pistepörssissä Janne Tuononen otti taas omansa 14+19=33 tehoilla. Maratontaulukossa Tuononen ja Nevalainen päätyivät komeasti tasapisteisiin. Molempien saldo näyttää 267 tehtyä tehopistettä SC Lätyn divaripeleissä!

Tämä oli siis Lätyn kahdeksas kausi joista neljä ollaan pelattu kolmosdivarissa.

Nyt kun kolmosdivarikausi on ohi niin pelit jatkuvat spiralin avoimen sarjan peleillä 25.3.

Näytä juttu ja kommentit (0)

1 » 2 » 3 » 4 » 5 » 6 » 7 » 8 » 9 » 10 » 11 » 12 » 13 » 14 » 15 » 16 » 17 » 18




Sarjataulukko
1.Lätty161501180-819930
2.Nokian Krp III161123114-1011324
3.SC Susibandy16111489-593023
4.SN Symmetrik1672781-81016
5.Warriors1671896-101-515
6.Showtime1562778-82-414
7.Punakone16511060-81-2111
8.Punakone16511060-81-2111
9.HLJ16511074-96-2211
10.Pirkat III16331063-98-359
11.IkU15131151-106-555

4-divari tilastot
TOP 10
1. Valtteri Sainio 29+39=68
2. Veli-Matti Luukko 28+39=67
3. Ville Matikainen 42+23=65
4. Janne Hiukka 17+18=35
5. Lasse Turunen 14+14=28
6. Kimmo Paananen 14+11=25
7. Joni Korppi 14+6=20
8. Lasse Vuola 11+9=20
9. Juuso Jehkinen 8+12=20
10. Totti Kumlander 7+8=15

Suomen Cup tilastot
TOP 10
1. Veli-Matti Luukko 12+13=25
2. Ville Matikainen 19+2=21
3. Valtteri Sainio 2+9=11
4. Janne Hiukka 3+7=10
5. Joni Korppi 4+2=6
6. Totti Kumlander 3+3=6
7. Kimmo Paananen 4+0=4
8. Juuso Kiviharju 1+3=4
9. Juuso Jehkinen 0+4=4
10. Janne Karri 0+4=4



Edelliset ottelut

SC Lätty - Punakone (3-DIV)
la 23.03.2019 10:00:00
Spiral-halli
11-3 (3-1,3-2,5-0)


HLJ - SC Lätty (3-DIV)
la 23.03.2019 12:00:00
Spiral-halli
4-7 (2-2,1-3,1-2)


Nokian KrP III - SC Lätty (3-DIV)
la 02.03.2019 10:00:00
Kauppi Sport Center
6-5 (2-3,1-1,3-1)


SC Lätty - Pirkat III (3-DIV)
la 02.03.2019 19:00:00
Kauppi Sport Center
13-1 (3-0,7-0,3-1)


IkU - SC Lätty (3-DIV)
la 09.02.2019 15:00:00
Kauppi Sport Center
4-12 (0-4,2-3,2-5)


SC Lätty - SN Symmetric (3-DIV)
la 09.02.2019 17:00:00
Kauppi Sport Center
11-8 (3-0,4-4,4-4)


SC Lätty - Showtime (3-DIV)
la 26.01.2019 13:00:00
Liikuntahalli Ikaalinen
14-7 (4-2,5-4,5-1)


Warriors - SC Lätty (3-DIV)
la 26.01.2019 16:00:00
Liikuntahalli Ikaalinen
8-10 (3-3,3-3,2-4)


SC Susibandy - SC Lätty (3-DIV)
la 12.01.2019 15:00:00
Spiral-halli
6-7 (3-0,1-5,2-2)


SC Lätty - HLJ (3-DIV)
la 12.01.2019 18:00:00
Spiral-halli
11-1 (1-0,4-1,6-0)



Alltime TOP 20

1. Janne Tuononen 222+193=415
2. Pasi Nevalainen 172+164=336
3. Janne Hiukka 151+105=256
4. Ville Matikainen 134+82=216
5. Veli-Matti Luukko 76+97=173
6. Jussi Koskela 93+74=167
7. Joni Korppi 103+61=164
8. Juuso Jehkinen 66+92=158
9. Heikki Asikainen 55+94=149
10. Lasse Turunen 48+67=115
11. Markus Katila 62+42=104
12. Petri Kainiemi 50+54=104
13. Valtteri Sainio 36+63=99
14. Kimmo Paananen 54+36=90
15. Tuomo Ahosola 51+38=89
16. Jari Viitanen 40+43=83
17. Simo Honkanen 48+32=80
18. Jarno Heinonen 40+37=77
19. Lasse Vuola 35+35=70
20. Janne Karri 29+28=57